sunnuntai 24. kesäkuuta 2007

.:Uima-altaaseen ammutut:.

Jatkaakseni Jean-Luc Godard-sarjaa (sittenpähän ne tulevat nähtyä) katsoin Alphaville, une étrange aventure de Lemmy Caution (1965) , joka ei totta puhuakseni oikein auennut. Elokuva on Godardille epätyypillisesti tieteiselokuva, joka sijoittuu dystooppiseen supertietokoneen (Alpha 60) hallitsemaan Alphaville-nimiseen kaupunkiin. Elokuva on vielä paljon vähemmän science fictionia kuin Andrei Tarkovskin Solaris (1972) — ulkomaisemia edustaa öinen Pariisi 1960-luvun autoineen, sisätilat on lavastettu kuvausaikana modernistisiin lasi-teräs-rakennuksiin puukuorisine televisioineen ja nauha-asemineen. Caution (Eddie Constantine) itse on suoraan Film Noirista revitty lierihattuinen etsivä.

On tietenkin mahdollista, että suurin virhe on edes yrittää katsoa elokuvaa science fictionina tai edes dystopiana — kysymys on varmaan ennemminkin jostain filosofisesta pohdinnasta, josta en saanut oikein mitään otetta. Paitsi ehkä Orwelliaanisesta/kielifilosofisesta viitteestä katoaviin sanoihin ja sanoihin joiden merkitykset vaihtuvat. Keskeinen dystopia taitaa olla tietokoneistuminen, mutta tätä teemaa 1960-luvulla taidettiin pyöritellä enemmänkin, kuten Kubrickin 2001:A Space Odysseyssa (1968), joka on yhteneväisyyksien takia kai jonkinlainen vertailukohta Alphavillelle, joka ei kyllä veny nuorempansa tasolle (paitsi ehkä tietyssä pitkäveteisyydessä).

Elokuva tarvitsisi varmaan toisen katselukerran, jotta käteen jäisi jotain muutakin kuin Anna Karina ja Alpha 60:n hienonkarhea ääni. Ja onhan elokuvassa mielenkiintoista tematiikkaa ääripatriarkaalisesta maailmasta, jossa feminiininen on totaalisen alistettu, joskaan Godard ei jää tätä erikoisemmin vatvomaan. Ja viittauksia yhteiskuntaan, jota säätelee kuolettavan täydellinen logiikka — malli jonka voi rinnastaa helposti länsimaisen tiedeuskovaisuuden ja markkinataloudellisen tehokkuusajattelun kanssa.

Ei kommentteja: