sunnuntai 24. kesäkuuta 2007

.:Lyhyesti:.

Tein lopulta kaikkia edellisessä merkinnässä mainittuja, joiden lisäksi luin Jacques Derridaa, vanhoja Valittuja paloja ja saunoin kovasti. Haittapuolena kaikki tuoksuu/haisee/löyhkää savulle/mökille ja kaula on palanut. Montaa päivää ei sivistyksen ulkopuolella tarvitse viettää, kun jo tuntee syrjäytyneensä maailman tapahtumista ja puheenaiheisista — jos haluaisi viettää monia päiviä maalla, olisi kai pakko kääntää sanomalehdetkin.

...

Valituista paloista puheenollen, sinänsä mielenkiintoista, että niitä näyttää systemaattisesti olevan jokaisella kesämökillä, useimmiten juuri saunaa lämmitettäessä luettavaksi. Ja voi sitä mystistä maailmankuvaa, puhumattakaan kuusikymmentäluvun lehtien pro-amerikkalaisuudesta. Muistelen jostain lukeneeni, että tilausten perusteella määriteltiin aikoinaan Yhdysvaltain suurlähetystössä maan suhtautumista läntiseen supervaltaan. Tosin minunkin isovanhempani tilasi myös Neuvostoliitto-lehteä, joka on suureksi surukseni tuhoutunut. Täytynee skannata muutama mainos talteen, otin nimenomaan muutaman mukaan ihan varta vasten sitä varten.

...

Thåströmin yhtye Sällskapet on muuten aika hyvää. Etenkin asteen verran pretensiös Nordlicht. Ja Beirut ja Prenzlauer Berg & Mount Wroclai. Vaikka kovin erilaisia.

Ei kommentteja: