Lukiessani Itävallan historiasta, törmäsin Wien-aiheissa muutamaan viittaukseen Carol Reedin ohjaamaan elokuvaan Kolmas mies (The Third Man, 1949) - ja päätin käyttää illan lopun sen katsomiseen. Tarkemmin sanottuna, kirjassa mainitaan sekä Wienin maailmanpyörä Riesenrad, että neuvostoliittolaisten tšekkoslovakialaiskarkoitukset. Eipä paljon, mutta onpahan hyvä tekosyy.Itse kirja (siis Yrjö Lautelan & Jyrki Palon Itävalta. Kappale mennyttä suuruutta) on yleisesitykseksikin aika heppoinen, eikä avannut Itävallan historiaa kuin pintapuolisesti - minua olisi kiinnostanut tietää enemmän Itävalta-Unkarin kaksoismonarkian nationalistisesta painekattilasta, jonka takia itseasiassa koko kirjan lainasinkin, mutta aika ohueksi jäi. Toisaalta, olihan se arvattavissa. Mutta etenkin esityksen kulttuuriosio on aika luokaton - aina ei ole varma lukeeko historian yleisesitystä vai turistiopasta. Vai että ovat kansallisoopperan ja Volkstheaterin (vai oliko se Volksoper?) seisomapaikkojen liput halpoja? Kirjasta on joku tosin kirjoittanut paljon paremman kirja-arvostelun Agricolaan, joten tarkoitukseni ei ollut kirjoittaa siitä sen enempää. Englanniksi aiheesta saisi varmaan parempaakin.
Mutta Kolmas mies, se vasta osasi yllättää taas. Olen nähnyt elokuvan joskus aikaisemminkin, ja kai tämän innoittamana myös ostanut DVD:n. Alennuskorista, totta kai. Niistä voi itseasiassa kerätä ajan ja viitseliäisyyden avulla aika kunnioitettavan kokoelman. Ainakin siis jos harrastustaan ei ota liian vakavasti - kuten minä en muuten oikeastaan otakaan.
Ilmeisesti viime katselukerta on ollut joko todella väsynyt tai humaltunut, koska en muistanut koko juonesta juuri mitään ja mieleeni oli oikeastaan painunut vain loppuhuipennus, joka on muuten yksi elokuvahistorian hienoimpia. Ja tietenkin alkutekstit, jotka Peter von Bagh näytti joskus vierailuluennollaan monta vuotta sitten. En muista miksi.
Muutenkin elokuvassa on kyllä soiteltu (heh) oikeita kieliä visuaalisesti. Film noir-Wien öisine katuineen on aika huikean näköistä, vaikka samoja kuvakulmia/kuvakohtia kierrätetäänkin ahkerasti. Vinoista otoista tulee mieleen melkeinpä kauhuklassikko Das Cabinet des Dr. Caligarin (1920) - meneepä snobbailuksi - vääntyneet lavasteet. Ja Wien on hyvin, hyvin ahdistavan tuntuinen, mikä varmasti lienee lähellä jonkinlaista "totuuttakin" sodan jälkeen neljän miehitysvallan kesken jaettuna. Oikeastaan koko elokuvassa korostuva jako ja Ringstrassen sisälle jäävän kansainvälisen sektorin epätodellisuus on outoudessaan osa elokuvan vetovoimaa nykykontekstissa. Vähän kuin Lars von Trierin esi-dogmaattisen Europan (1991) painajais-Saksa, joka ei ole Saksa ensinkään, vaan nimenomaan Europa. On selvää, että von Trier on lainannut elokuvaansa todella paljon Reediltä - tai sitten yksinkertaisesti vain film noirin lajityypillisiltä tuntomerkeiltä. Uudempi elokuva vie vain paljon pidemmälle epätodelliseen ja poukkoilee modernin art housen luvalla paljon enemmän. Kolmas mieshän vastaavasti etenee juonensa kannalta aivan oikeaoppisesti ja totta puhuakseni on jopa vaikea arvioida mitä elokuvalle kävisi, jos sen repisi irti esteettisestä kehyksestään ja laittaisi täysin lavastettuun ympäristöön.
Autenttisilla paikoilla kuvaaminen on käsitykseni mukaan ollut aika harvinaista elokuvan tekohetkellä, puhumattakaan siitä, että vielä 1949 Wienissä on ollut sodan jäljiltä täysin päreiksi pommitettuja kortteleita - keskellä kaupunkia, joka nykyään on ainakin turistisilta osiltaan valkeaksi kiillotettu kuin Habsburgien aikaan. Järjestävätköhän jotain kiertueita amerikkalaisturisteille elokuvan kuvauspaikoille? Olisi oikeastaan pitänyt katsoa elokuva ennen Wieniin menoa, ja juoksennella sitten siellä aamuöisessä keskustassa. Myötäkokemisen autuus, ymmärrättehän. Eikä ihmisiä! Mutta en tosiaan osannut jotenkin ollenkaan ajatella Kolmatta miestä wieniläiselokuvana, mieleen nousee vain hattaramainen Linklaterin Rakkautta ennen auringonnousua (1995).
On muuten aika mielenkiintoista, että elokuvassa melkeinpä kaikki ja erityisesti Anna Schmidt (Alida Valli) asuvat ylevissä luksusasunnoissa, jotka ovat täynnä arvohuonekaluja ja näyttävää jugend-koristelua - erityisesti Schmidtin massiivisen poroporvarillinen kakluuni suorastaan tökkää silmään. Paljastamatta sen enempää juonta, on aika ihmeellistä ettei Martins (Joseph Cotten) kiinnitä asiaan mitään huomiota. Tai sitten syyllistyn turhaan "realismi"-nillitykseen. Kyse lienee jostain habsburgilaisesta asumisen arkkityypistä, jota anglot halusivat kuvitella jo 1949 ja turistit varmaankin vielä tänäkin päivänä.
Olipa hehkutus.
[kuvalähde]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti