tiistai 17. heinäkuuta 2007

.:Pittoreskia maaseutua:.

Maaseutumatkailun kunniaksi omistan tämän merkinnän isänpuoleisen suvun Nummi-Pusulassa sijaitsevalle kesämökille ja sen itäuusmaalaisen pittoreskille lähiympäristölle. Valitan sentimentaalista nostalgisointia, mutta täytyyhän tällaisetkin kirjata joskus ylös. Merkinnässä on paljon kuvia, jotka saattavat hitaammilla yhteyksillä ladata jonkin aikaa. Naksuttelemalla luonnollisesti isommaksi.


Talon rakensi 1925 isoäitini isä asuintalokseen — siihen ei kuulu mitään suurempaa maatilkkua, eikä tietääkseni ole koskaan kuulunutkaan, iso-isoisä oli nimittäin suutari. Matalampi veranta rakennettu myöhemmin. Talo on uudelleenlaudoitettu ja maalattu viimeksi joskus 1990-luvun loppupuolella. Totta puhuakseni olin viimeksi käynyt (tällä) mökillä useampi vuosi sitten.


Naapurin alapelloilla kykkivät lehmät tuovat mukavan agraarikepulaista tunnelmaa. Ilmeisesti lehmien viljely on käynyt Uudellamaalla vähemmän kannattavaksi kuin jossain pohjoisempana, lehmäkohtaisella tuella ei varmaan lennätettäisi Mansikkia enää kuin jonnekin Italian tietämille ja suolapähkinätkin pitäisi jättää ehkä ostamatta. Niinpä lehmiä ei ole enää niin monella niitulla kuin joskus tarunhohtoisessa menneisyydessä.



Kukkulalta, jolle talo on rakennettu näkyy myös osa naapurin tilarakennuksista — paikka säilynee allekirjoittaneelle jonkinlaisena maatilan arkkityyppinä kenties läpi elämän. Eräänä lapsuuden kesänä ladon ohi menevältä hiekkatieltä löytyi lumivalkoinen emon hylkäämä kissanpentu, pelkkää luuta ja nahkaa. Kummitädin mukaan onneton oli vielä umpikuurokin. Vaikka se lopulta suostuikin syömään, ei sille löytynyt mitään järkevää sijoituspaikkaa ja niinpä alatilan renki tuli hakemaan sen. Ilmiselvää oli jo tuon ikäiselle, ettei katin loppuelämä ollut kovinkaan pitkä. Joskus 1980-luvun alussa tilalta tuli myös sonni käymään mökin pihassa, mutta tämä tieto perustuu perimätietoon.

Etualalla oli ennen sauna, tosin en käsittääkseni koskaan käynyt siellä. Entinen saunan kiuas muistutti erehdyttävästi kuuraketin matkustamo-osaa.

Ja sitten "taidekuvamaisempaan" ilmaisuun, vaikka totta puhuakseni olen aina ollut aika surkea valokuvaaja. Tai lähinnä kai nössö valokuvaaja. Narratiivi kulkee vasemmalta oikealle järjestyksessä. Joitain kuvia on vähän photoshopattu (pyörä, lamppu, vadelmat).


(1) - Saunan ikkunan kiinnitysripa ja syreenipensas. Valitettavaa, etten osannut oikeastaan käyttää hallussa ollutta kameraa, enkä siksi kyennyt säätämään manuaaliasetuksia, vaan piti luottaa automaattiin. Asiaa hankaloitti vielä se, että kameran näyttö esitti kuvat systemaattisen epäterävinä ja vehkeessä ei ollut ollenkaan ilmeisesti vanhentunutta kurkistusaukkotähtäintä.

(2) - Helkama kumollaan eteisessä. Jos olisi ollut kauemmin, olisi voinut polkea vaikka kylille.

(3) - Vain 20-vuotiaana (1944) poisnukkunut isotätivainaa. Lipaston laatikossa oli muitakin kiinnostavia mustavalkoisia pönötyskuvia, täytyisi ehkä lainata niitä joskus ja skannata talteen. Muutama kaksikymmentäluvun kuva oli jo tuhoutunut.

(4) - Olohuoneen kalustus on perin kuuskytlukulaista ruskearaidallisine nojatuoleineen. Lipaston päälle on aseteltu muodostelmaan isoäidin matkoiltaan tuomia kolonialistisia matkamuistoja. Kookospalmuun kiipeävässä afrikkalaispojassa (ei kuvassa) on kieltämättä jotain banaalia.

(5) - Taidekuva lampusta, joka ei todennäköisesti ole niin vanha kuin esittää olevansa.


(1) - Mökin romua pursuavassa vintissä (tai ullakolla, mitenköhän murreraja mahtaa tässäkin mennä) oli ennen aina jotain mystistä — ehkä osaksi siksi, että ennen 1990-luvun remonttia lattia oli varsin huteraa tekoa.

(2) - Kenkälestejä siltä ajalta, kun yläkerrassa oli vielä isoisoisän suutarinpaja. Suurin osa työkaluesineistöstä on kuulemma lahjoitettu paikalliseen kotiseutumuseoon.

(3) - Vanhanmallinen sytytin ruostuu hitaasti roskan seassa.

(4) - Vahvasti denaturoitua tavaraa.


(1) - (4) - Tunnelmaltaan omituisen onnistuneita kuvia hieman kauempaa metsästä, kallioisesta metsämaastosta ja avohakkuualueilta. Erikoisen näköisiä nuo pystyynjätetyt kauempaa nauhanohuilta näyttävät männyt. Hakkuuaukean pöheikköisessä maastossa kasvoi pusikkokaupalla vadelmia. Ja paarmoja.

Kiipesin hieman ennen metsäaukiolle päätymistäni korkean kallion laelle, josta näki varsin kauas peltojen, maatilojen ja sorakuoppien yli.

2 kommenttia:

Veistäjä kirjoitti...

Hieno blogimerkintä J! Isäsi suvun maatila/ kesämökki herää ottamissasi kuvissa hienosti eloon.

Pitääkin lähteä kameran kanssa Simojoelle ja Valentineen tekemään vastaava projekti.

-J. kirjoitti...

Kiitän.
Kyllä kyseessä on lähinnä kesämökki, tuskin paatunutkaan citykepulainen kehtaisi luokitella muutaman aarin umpeenkasvaneen perunapellon perusteella maatilaksi.

Suositeltavaa kyllä, minusta tuntuu, että tällä tavalla avaa tämänkaltaisia tiloja paremmin itselleenkin.