perjantai 22. kesäkuuta 2007

.:La Chinoise:.

"Il faut confronter des idées vagues avec des images claires."

Jean-Luc Godardin La Chinoise (1967) oli oikeastaan aika mielenkiintoista katsottavaa, osaksi tietenkin siksi, että aikoinaan Ensslinin, Baaderin ja Meinhofin Rote Armee Fraktionista vääntämäni proseminaari sai minut jämähtämään opiskelijaradikaalien lumoihin. Kuten muualla on todettu, elokuva edustaa käännettä ohjaajan tuotannossa äärimmäisen poliittiseen elokuvaan ja yksinomaan sitä La Chinoise pyörittääkin keskiössään. Se kertoo varsin irtonaisesti ryhmästä hyvin nuoria ranskalaisia maolaisia, jotka asuttavat kerrassaan ihastuttavan näköistä kommuunia jossain päin Pariisia. Kattokipsauksilla varustetun asunnon seiniin on ripustettu vallankumousaiheisia kuvia, maalattu iskulauseita ja kirjahyllyjä täyttävät suorastaan visuaalisina elementteinä sadat kopiot Mao Tse-tungin Punaisesta kirjasta. Vanhat kunnon Godard(tm)-välitekstit ovat mukana Le Chinoisessakin ja ne eivät kyllä petä koskaan.

"Une minorite à la ligne révolutionnaire correcte n´est plus une minorité."

La Chinoise onkin melkoinen ryöpytys 1960-luvun marxilaisuuteen ja sen seuraaminen vaatinee suhteellista tietämystä ideologiasta, opiskelijaliikkeestä ja Sino-Soviet splitistä, jonka suomenkielistä nimeä en juuri nyt satu muistamaan. Mielenkiintoinen näkemys kuitenkin, maolaiset kuvataan toisaalta ristiriitaisesti ideologisesti tarmokkaina, mutta toisaalta Godard selvästi hymistelee (fiktiivisessä) tarinassaan nuorten vallankumouksellisten naiviudelle. Ota siitä sitten selvää, en ole varma, mutta minusta tuntuu, että ohjaaja itse oli (/on) ennemminkin marxilais-leninisti kuin maolainen. Mitä ilmeisemmin jos ajasta ei ole ollenkaan kiinnostunut, filmikään ei varmaan erityisemmin lämmitä — toisaalta ehkä Suomessa aina niin ajankohtaiset taistolaiset voi pienellä ajatusleikillä sijoittaa ranskalaisten tilalle. Maolaisista tosin tulee kovasti mieleen Pirkko-Liisa Kastarin Mao, missä sä oot?, La Chinoise vahvistaa vähän samaa kuvaa maolaisista pienenä liikkeenä, joka ei kapitalismia ja imperialismia enempää vihannut kuin neuvosto-kommunismia ja Moskovan revareita.

En tiedä voiko elokuvaa sinänsä erityisemmin elokuvana kehua, koska koko jutun olisi voinut periaatteessa lukea kirjasta (etenkin pitkät dialogit ja monologit lähentelevät juuri kirjallista ilmaisua) tai kuunnella kasetilta — mitään syvempää "elokuvallista" pointtia La Chinoisessa ei ole, eikä se toisaalta varmaan Godardia paljon kiinnostanutkaan.

En malta olla liittämättä pariisilaisten maolaisten kommuunia tämän päivän (25-26/2007) Nyt-liitteessä perin vittuilevaan sävyyn esitettyyn "nykyhippi"-kommuuniin — joskin en väitä etteikö toimittaja saattaisi osua lähelle niin sanottua "totuutta", juuri tästä nimenomaisesta kommuunista puhuttaessa siis. Mutta kyllä 1960-luvun poliittiset tässä suhteessa vaikuttavat olevan aivan toisesta maailmasta — olkoonkin kumouksellinen maailmankuva ja ikuiset poliittiset väittelyt kuinka irrallaan niin sanotusta "todellisuudesta" — verrattuna näihin viihdeteollisuuden kauko-ohjaamiin kommunitaareihin. Saattaa mennä puihin ampumiseksi, mutta onko Nyt-liitteellä missio stereotyypittää vihreä ajattelu ja tietynlainen "aktivismi" sitten juuri nimenomaan anti-intellektuaaliseksi ja sisäisesti tekopyhäksi?

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Onko sulla La Chinoise omassa hyllyssäsi?

-J. kirjoitti...

No, teoreettisesti.

Lähetän aiheesta mailia.