maanantai 11. kesäkuuta 2007

.:Sitaatti #1 & #2:.

Ei jaksa raapustaa paperille, laitan tänne talteen.

"Nykyäänhän tavattoman moni ihminen tuntee olevansa tavattoman moniin muihin nähden ikävässä vastahangassa. Kulttuurin peruspiirteitä on ihmisen syvä epäluulo jokaista omaan piiriinsä kuulumatonta kohtaan - juutalainen on germaanin mielestä käsittämätön ja ala-arvoinen olento, samoin pianonsoittaja sellaisen silmissä, jonka pelinä on jalkapallo. Niinhän asia loppujen lopuksi on, että olio on olemassa vain rajojensa, siis tavallaan ympäristöön kohdistamansa vihollisuuden kautta. Ilman paavia ei olisi ollut Lutheria eikä ilman pakanoita olisi ollut paavia, joten ei voi kiistää, että lähimmäksi lähimmäistään ihminen tulee vastustuksen sylipainissa."

ja merkintöjen säästämiseksi editoitakoon tämä tähän,

"Siinä ei vielä ollut kaikki, että antipatia kansalaistovereita kohtaan oli Kakaniassa tiivistynyt suorastaan yhteenkuuluvuuden tunteeksi, epäluottamus kohdistui myös omaan persoonaan ja sen kohtaloon, ja tämäkin tunne sai syvän itsevarmuuden luonteen. Tässä maassa toimittiin aina toisin kuin ajateltiin — väliin päättyen kiihkeimpään intohimoon ja sen seurauksiin asti — tai ajateltiin toisin kuin toimittiin. Asiaa tuntemattomat huomioitsijat ovat pitäneet sitä viehättävänä piirteenä tai jopa heikkoutena siinä, mitä he luulevat itävaltalaisen luonteeksi. Mutta se on erehdys. On aina väärin selittää ilman muuta maan asukkaiden luonteella sellaisia ilmiöitä, joita siinä maassa tavataan. Sillä jonkin maan asukkaalla on vähintään yhdeksän luonnetta, ammatillinen, kansallinen, valtiollinen, luokkakantainen, maantieteellinen, sukupuolinen, tietoinen, tiedoton ja ehkä vielä yksityisluonnekin. Hän yhdistää ne kaikki itsessään, mutta ne taas hajottavat hänet, eikä hän oikeastaan muuta olekaan kuin näiden norojen huuhtelema pieni uoma, johon ne hiljalleen valuvat, kunnes poistuvat taas ja yhdessä muiden purosten kanssa täyttävät jonkin toisen uoman. Siksi jokaisella maanpiirin asukkaalla on vielä kymmeneskin luonne, joka ei ole muuta kuin täyttymättömien tilojen passiivista fantasiaa. Se sallii ihmiselle kaiken, vaan yhtä ei: se kieltää häntä ottamasta vakavalta kannalta niiden (vähintään) yhdeksän luonteen tekemisiä ja kokemisia; kieltää siis toisin sanoen juuri sen, minkä piti olla hänen elämäänsä täyttämässä. Tämä tila — jota on vaikea kuvata, se on myönnettävä — on väriltään ja muodoltaan erilainen Italiassa kuin Englannissa, koska kaikki mikä siitä erottuu on eriväristä ja erimuotoista, ja kuitenkin se on sama niin siellä kuin täälläkin, juuri sellainen tyhjä näkymätön tila, jonka sisällä todellisuus seisoo kuin pieni kivisistä rakennuspalikoista tehty, fantasian hylkäämä kaupunki."

-Robert Musil, Mies vailla ominaisuuksia (Der Mann ohne Eigenschaften, 1930-43)

8 kommenttia:

Jussi-Pekka Hakkarainen kirjoitti...

Sinullahan on ihailtavan hurja tahti päällä lukemisen suhteen - anna palaa vaan.

omaa flow'ta odottaen,
Lukulamppu

-J. kirjoitti...

Totta tosiaan - joskus sellaisen putken saa sopivasti päälle. Tosin Musil taitaa olla sivumäärällisesti ajatellen kyllä aikamoinen ikuisuusprojekti.

Sebaldia minun täytyy joskus lähitulevaisuudessa lainata lisää.

Anonyymi kirjoitti...

Syväluotaava kirjallinen kommentti: Sebald on aivan mahtava. Miun hyllystä löytyy Austerlizin lisäksi myös Vertigo ja Vieraalla maalla. Lainaan mielelläni jos maistuu.

-J. kirjoitti...

Jeps, hän oli suorastaan lipunut tietoisuuden ohi aikaisemmin. Jossain vaiheessa voisi lainata.

Jussi-Pekka Hakkarainen kirjoitti...

Kuten olen jo aikaisemmin sanonut, niin suosittelen aloittamaan kirjailijan / kirjoittajan tuotannon kronologisessa järjestyksessä.

Vertigossa on hienoa Sebaldin aloittama "omaelämänkerrallisten matkakuvausten" sarja, joka oikeastaan jatkuu aina Vieraalla maalla ja Austerlitz -kirjoihin saakka. Suosittelen silti lukemaan kaiken saatavilla olevan tuotannon, mikäli Natural history kolahti. Campo Santo ja jotain muuta löytyvät lisäksi hyllystä.

No, ei Sebald enää mikään vihreä kuollessaan ollut, mutta valitettava hänen kuolemansa joka tapauksessa oli. Mies oli Warburg Instituten professori (vai oliko vainen lehtori) ja häntä tulee usein lukea sitä taustaa vasten. Joskin Natural historyssa on voimakas omaelämänkerrallinen virta jossain siellä, implisiittisesti.

Nyt kun olet hurahtanut tuohon keskieurooppalaiseen kirjallisuuteen, niin suosittelen seuraavaksi lähes Sebaldin veroista Claudio Magrista. Ja saksalaisista tietenkin Wolfgang Koeppenin "Death in Rome", kuvaus neljän sukuaan toisilleen olevista saksalaismiehistä, joskin ovat eri ajanjaksoilta. Parempi kuvaus saksalaisesta syyllisyydentunnosta ja Das Asiasta kuin Heimat konsanaan!Koeppenilta vielä "Pigeons on the Grass" - käännetty muistaakseni myös suomeksi.

Niin ja lisäksi Lukulampun alle sijoittaisin runsaasti Thomas Bernhardia, jonka elämäntyö ei ollut riittävä, jotta itävaltalaiset olisivat alkaneet käsitellä omaa menneisyyttää. Hän oli miljoonasti kielletty, mutta lopulta oikeasssa. Huono vertaus, mutta eräänläinen myöhempien aikojen Musil - tosin mielenkiintoisempi, älykkäämpi ja haasteellisempi. Sukupuutto ja Wittensteinin sisarenpoika etsintään. Ei muistaakseni löydy suomeksi, mutta tottahan saksaa osaat.

Nyt saa riittää.

/jph

-J. kirjoitti...

Täytynee laatia varmaan jonkinlainen pitkän aikavälin kaunokirjallisuuslukulista. Kiitoksia suosituksista.

Viittasin Sebaldin ennenaikaisella poismenolla lähinnä siihen, että kirjailijalle povattiin kai Nobeliakin.

Anonyymi kirjoitti...

Claudio Magrista suosittelen minä myös. Vai Microcosmi on on tullut luettua, mutta herran tuotanto on laajahko. Sebaldin Nobelissa olisi ollut se hyvä puoli, että suomennostahti olisi kiivastunut. Tokkopa tuolla muuten niin väliä meidän lukijoiden kannalta.

-J. kirjoitti...

Tokkopa tuolla muuten niin väliä meidän lukijoiden kannalta.

Totta - suurta merkitystä lukijan kannalta ei palkinnolla ole - mutta kyllähän se tietyllä tavalla kruunaa kirjailijanuran ja vahvistaa aseman ns. "maailmankirjallisuuden" tähtenä.